Etusivu | Aarteesta ja sen löytymisestä | Hannikorujen synnystä | Valokuvia koruista | Eeva Vihannan toinen sija Kalevalaisten Naisten Liiton kirjoituskilpailussa | Hinnasto | Matti Tuomaanpoika Hannin sukuja

HANNIKORUT KERTOVAT SUVUN AARTEESTA
Antti ja Viljami Isohannin suvun perinnetyöryhmä teetti korusarjan

Antti ja Viljami Isohannin suvun perinnetyöryhmä teetti sukukorusarjan. Hannikorujen taustalla on Matti Tuomaanpoika Hannin 1700-luvulla isovihan aikana kätkemä aarre. Hän oli levottomien aikojen takia kätkenyt metsään kotitalonsa läheiselle niitylle huomattavan määrän hopearahoja sekä renessanssiajan kullatun ja lasikivin koristellun hopeavyön.
Toholampinen malminetsijä Aaro Paananen löysi metallinpaljastimen avulla rahoja sekä vyönkappaleita vuonna 2003 Kannuksen Hanninkylältä. Himankalainen Alpo Rahkonen selvitti Suur-Lohtajan käräjäpöytäkirjojen perusteella aarteenomistajaksi Matti Tuomaanpoika Hannin.
Kokkolalainen Maija Kuvanto on suvun jälkeläinen kahdeksannessa polvessa. Hän näki löydetystä aarteesta lehtikuvan ja ajatus uusiokorusta syntyi.
Kuvanto kävi tutustumassa aarteeseen Kansallismuseossa, jossa tutkija Leena Tomanterä esitteli harvinaisen renessanssivyön puolikkaan. Vyö on polttokullattua hopeaa ja kookkaampaan osaan istutettu kaksiosainen hiottu lasikivi on väriltään punainen. Lukosta löytyneiden nimikirjainten perusteella vyön valmistajan oletetaan olleen turkulainen mestari Hartwig Welligh, joka kuoli 1640.

Hannikorujen synty

Suvun perinnetyöryhmä pyysi Museovirastolta lupaa käyttää renessanssivyötä korusarjan suunnittelun pohjana.
– Luvan saatuamme olimme ymmällään, kuka voisi toteuttaa korusarjan ja mitä se maksaa. Lahden ammattikorkeakoulun muotoiluinstituutin hopea- ja korumuotoilun opiskelijat ottivat ohjaavan lehtorin Immo Lahtelan johdolla suunnittelutehtävän vastaan, Maija Kuvanto kertoo.
Opiskelijaryhmä kävi niin ikään Kansallismuseossa tutustumassa alkuperäiseen vyöhön ja työsti luonnoksia, joista perinnetyöryhmä valitsi mieleisen jatkokehittämistä varten.
– Meillä oli kriteereinä, että koru olisi nykyaikainen, mutta siitä löytyisi tähän vanhaan renessanssikoruun liittyviä elementtejä. Esimerkiksi alkuperäisen vyön reunakuvio on hyvin tarkalleen uudessa korussa. Vyön lukossa oleva miehen kasvofiguuri toistuu myös uusissa koruissa.
Hannikoruissa kasvofiguurin tilalle voi valita korukiven, joka on punainen lapin granaatti. Hannikorusarjaan kuuluvat kaulakoru, rintakoru, korvakorut, solmioneula ja kalvosinnapit. Lisäsarja on jo suunnitteilla, johon kuuluvat naisten ja miesten sormukset sekä rannekoru. Koruja valmistetaan hopeisina, kullattuina ja kultaisina.

Korut valetaan Haapajärvellä

Perinnetyöryhmä valitsi suositusten perusteella korujen valmistajaksi kultaseppä Risto Kärkkäisen Haapajärveltä, jolla oli korujen valamiseen tarvittava kalusto. Hän valmistaa jokaisen numeroidun uniikkikorun käsityönä.
Korut pakataan terväleppäiseen korurasiaan, jonka on valmistanut Wärkkäri eli kortesjärveläisen Olli Kankaan yritys. Korulipasta koristaa Hannisuvun esi-isän Juho Jaakko Jaakonpoika Hannin puumerkki.
– Sukukoruja ei Suomessa ole kovin paljon valmistettu. Hannikorut, vaikka sukukoruiksi sanotaankin, ovat kaikkien kiinnostuneiden hankittavissa. Korusarjaa tehtiin ennen joulua jo kymmeniä tilauksesta ja niitä on mennyt ympäri Suomea. Tähän mennessä eniten on tehty miesten solmioneulaa ja myös kaulakorua, Kärkkäinen kertoo.
Risto Kärkkäisen mielestä tarina tuo lisäarvoa Hannikoruille. Itsekin koruja suunnitteleva kultaseppä sanoo, että yleensä suunnittelun lähtökohdaksi pyritään löytämäänkin jokin syy tai seikka.
– Esimerkiksi sormukseen voidaan kiinnittää niin monta timanttia kuin perheessä on lapsia.

Lähde: www.hanni.fi
Pirjo Kunelius,
toimittaja
Sanomalehti Kalajokilaakso
p. 020 750 4627
fax: 020 750 4618
e-mail: pirjo.kunelius(at)kalajokilaakso.fi

Hannikorun tarinaa
Pirjo Kunelius
Ylivieska
@Sanomalehti Kalajokilaakso

Hannin suvun esi-isä, ruotutalon isäntä Matti Tuomaanpoika Hanni menehtyi 11.10.1714, jolloin Ylikannuksen Hannin kylään tullut kasakkapartio kidutti ja tappoi 46-vuotiaan isännän.
Pohjansotaa seuranneen isovihan eli venäläisten kasakoiden ryöstelyretkien aikakauden vuoksi Matti Tuomaanpoika oli kätkenyt metsään kotitalonsa niityn kupeeseen huomattaman määrän hopearahoja sekä renessanssiajan hopeavyön jaettuna kahteen eri nahkapussiin. Ne olivat tarkoitettu hänen kahdelle pojalleen Iisakille ja Matille.
Venäläiset ottivat isännän surmatyön lisäksi myös Matti Matinpojan vangiksi. Tämä onnistui myöhemmin pakenemaan ja palaamaan kotiin. Palattuaan hän kuuli veljensä tyhjentäneen isän kätkön. Velipoika tunnusti ottaneensa vain oman osuutensa. Veljien välistä riitaa käsiteltiin Suur-Lohtajan käräjillä.
Matti Matinpojan perintöosuus löytyi kuitenkin vasta 2003 malminetsinnässä.